slice

Tyrwään Seudun Zetoristit – Sätkätystä jo vuodesta 2006

Zetori on sellainen peli, että jos siitä todella innostuu on se joka käänteessä ”mukana”. Tavakseni on tullut kysellä tutuilta ja tuntemattomilta, että oletko missään nähnyt käytöstä unholaan jäänyttä Zetoria.

Etelä-Hämeessä eräässä maalaistalossa sitten tärppäsi. Isäntä kertoi ladosta tuollaisen löytyvän, sukuun uutena ostettu v.1954, eikä ole myynnissä. Kevätkesällä isäntää taasen tavatessani tuli ilmi, että Zetori pitäisi saada ajokuntoon. Hän kysäisikin, että olisiko tiedossani asiantuntevaa Zetormiestä joka projektin ottaisi. Sellaisen henkilön tiesin heti, jos hän projektin suostuisi ottamaan.

Niinpä 8.9.2006 illansuussa lähdimme Markun kanssa katsomaan tuota suvun ylpeyttä, jonka isäntä oli –60 luvulla nuorena miehenä latoon ajanut. Tuon ajan hengen mukaisesti kolmisylinterinen Ferguson oli tullut taloon ja syrjäyttänyt ”johtotähden.” Ei sitä itävehkeillä ajettu. Sen verran isäntä muisti, että Zetorissa pitäisi kutakuinkin kaikki osat olla tallella. Saavuimme isännän kanssa ladolle ja ajatuksissa tietysti oli, että minkälainen raato sieltä löytyy?

Täytyy todeta, että yllätys oli suuri. Hämärässä n. 30cm maahan painuneena lepäsi ruskea Zetor 25 A, mutta silti niin arvokkaan näköisenä. Innostuksemme oli suorastaan mieliin painuvaa, kuin kaksi pikkupoikaa häärimme tuon veteraanin ympärillä. Pyyhimme pölyjä, kamerat räpsivät kuvia...

 

 

Ensimmäistä kertaa näin alkuperäiset istuinsuojat, pakoputken. Edessä ja takana alkuperäiset renkaat. Takana nuo Barumit.

 

 

Mittarit ehjät ja pohjat vitivalkoiset. Jokainen nuppi paikoillaan, ratissa keskiö. Kone ei ollut juuttunut, se liikkui veivillä. Vaihteet menivät päälle ja kytkin irroitti.

 

 

Kahvipöydässä sitten sovimme yksityiskohdista. Jos kaikki käy hyvin, voinemme näiltä sivuilta ehkä ensi talvena seurata tuon Zetorin uutta tulemista.

J.Partala

DMC Firewall is a Joomla Security extension!