Sain ensikosketuksen 25 Zetoriin ollessani maatalousoppilaitoksessa 70-luvulla. Tuohon aikaan Zetor ei herättänyt nuorissa isompaa kiinnostusta. No, ääni tietysti.
Zetoriin tehdystä remontista mieleeni on jäänyt vauhtipyörän irroitus ja sen paino. Remontin jälkeinen koeajo oli luku sinänsä. Sen koneopin opettaja keskeytti varsin pian, huomatessaan ajon olevan "Vakolan" testiäkin rankemman. Super Zetorin olin nähnyt kotikylällä meijerin ajossa keräilevän maitotonkkia teiden varsilta. Erilaisilla vanhanajan konemessuilla ja -päivillä katselin kaihoten tuota ajopeliä ja mietin että joskus vielä...
Monien lehti-ilmoitusten, lukuisten ajokilometrien ja muutaman onnekkaan yhteensattumankin johdosta Zetor 25A saapui Tyrväälle pääsiäislauantaina 2005 Lohjalta. Tätä ennen olin kyllä ostanut 25 K Zetorin latoon, mutta en sillä koskaan ajanut. Se meni vaihdossa.
Tyrväällä oli jo ennestään vankka Zetoristien joukko ja erilaisia kokoontumisiakin oli ollut. Hankintani myötä tutustuin heihin. Kerho kuitenkin puuttui. Pohjanmaalla niitä oli useita, mutta täällä eteläisessä suomessa ei ainakaan tiedossa olevaa. Ensimmäinen todellinen keskustelu kerhon perustamiseksi käytiin marketissa kohdattuani kaksi Stormin kylästä olevaa Zetoristia. Lopullinen päätös perustamisesta syntyi, kun vierailin nykyisen sihteerimme luona, joka myös oli hankkinut Zetorin ja oli tuon kipinän valtaama.
Heti alusta alkaen kuitenkin oli selvää, että kerho perustettaisiin kaikille vanhoista koneista ja laitteista kiinostuneille, vaikkakin Zetoristit muodostavat kerhon rungon. Perustava kokous pidettiin Rudolf Koivun maisemissa 29.5.2006. Paikalle saapui suureksi yllätykseksi n. 30 asiasta kiinnostunutta. Selvästi kerholle oli tilaus olemassa.
Kesä 2006 oli kerhon tunnetuksi tekemistä. Osallistuimme erilaisiin tempauksiin, suoritimme kyydityksiä ja saimme hieman paistatella lehtien palstoillakin. Joukkoomme on osunut kiitettävällä tavalla erilaista osaamista, joka on suuresti auttanut kerhon alkutaipaleella.
Syystalvella päätimme rekisteröityä yhdistykseksi, joka sitten alkutalvella 2007 toteutuukin. Tyrwään seudun Zetoristit toivottavatkin kaikki vanhoista työkoneista, laitteista ja erilaisista menopeleistä kiinnostuneet tervetulleeksi joukkoon mukaan.
Pj. Jari Partala