slice

Tyrwään Seudun Zetoristit – Sätkätystä jo vuodesta 2006

Miljoona Zetor Tuurissa 3.7.2010

 

Maailman suurin Zetor-tapahtuma, Miljoona Zetor 2010, järjestetään ensi kesänä Kyläkaupan alueella Tuurissa lauantaina 3.7.2010.

Viime kesänä Tuurissa järjestettiin Miljoona Zetor -kiihdytyskilpailut. Tänä vuonna tapahtuma on kasvanut jo maailman suurimmaksi Zetor-tapahtumaksi.


Mukana ovat tänä vuonna kaikki Suomen Zetor-kerhot. Ohjelmassa kiihdytyskilpailun lisäksi mm. yleisön ajeluttamista Zetoreilla, kampikäynnistyskilpailut ja vanhojen Zetor-traktoreiden esittelyä. Vanhan ajan työnäytöksistä mainittakoon mm. päreenteko pärehöylällä. Luvassa on myös Zetoreiden kauneuskilpailut


Ohjelmasta kerrotaan lisää kevään aikana.


Tulossa siis on ennen näkemättömän hauska Zetor-tapahtuma koko kansalle!